Happikonsentraattorit, jotka tunnetaan myös nimellä kodin molekyyliseulahappikonsentraattorit tai kannettavat happikonsentraattorit, perustuvat painevaihteluadsorption (PSA) periaatteeseen. Kun raaka-aineena käytetään ilmaa, ne eivät vaadi lisäaineita. Kun molekyyliseula liitetään virtalähteeseen huoneenlämpötilassa, se adsorboi ammoniakkia ja muita kaasuja ja erottaa hapen ilmasta puhtaudella 93 % ± 3 %. Niitä on saatavana 1 litran, 3 litran, 5 litran ja 10 litran tilavuuksina, jotka perustuvat niiden maksimaaliseen hapen virtausnopeuteen minuutissa.
Vuonna 1886 Brin-veljekset kehittivät Brin-hapentuotantoprosessin ja lanseerasivat ensimmäisen teollisen ilmanerotushappikonsentraattorin. 1900-luvun alussa alhaisen lämpötilan -jakotisointihappikonsentraattorit tulivat yleisimmistä teollisista hapentuotantolaitteistoista. Kannettavat happikonsentraattorit kokivat lyhyen elpymisen samana ajanjaksona. 1900-luvun puolivälissä ja -1900-luvun puolivälissä -Ox Duo Par dual{10}}happikonsentraattori lanseerattiin, ja se aloitti happikonsentraattorien pienentämisen ja siviilikäyttöön.
Happikonsentraattoriteknologia keskittyy älykkääseen painevaihteluadsorptioon (PSA) ja tyhjiö-PSA:han, ja tuotteet pyrkivät siirrettävyyteen ja alhaiseen energiankulutukseen. Niitä käytetään laajasti lääketieteessä ja terveydenhuollossa (kotihappihoito), teollisessa tuotannossa (metallinkäsittely) sekä uusilla energia- ja ympäristönsuojelualoilla.